1. Yhteisön omaisuudenhoitajat valvovat, että varat pidetään turvallisissa sijoituskohteissa. Yritysmaailmassa tapahtuvat petokset ja väärinkäytökset voivat synnyttää tilaisuuden vaatia vahingonkorvauksia. Rahastoa on tarkkailtava kohtuullisen huolellisesti, jotta mahdollisuudet korvausvaatimusten esittämiseen eivät mene sivu suun.
2. Yhdysvalloissa vuonna 1995 hyväksytyllä lainsäädäntöuudistuksella (Private Securities Litigation Reform Act) kannustettiin erityisesti yhteisösijoittajia osallistumaan arvopaperiasioita koskevien ryhmäkanteiden käsittelyyn pääkantajan ominaisuudessa. Sovittelukorvaukset ovat tämän jälkeen lisääntyneet merkittävästi. Itse asiassa hiljattain tehdyssä NERA:n tutkimuksessa todettiin, että sellaisia arvopaperiasioita koskevia ryhmäkanteita, joissa oli pääkantajana yhteisösijoittaja, ratkaistiin kolme kertaa enemmän kuin sellaisia, joiden pääkantajana oli yksittäinen sijoittaja.
3. Yhteisöt pystyvät tavallisesti neuvottelemaan laajempia sovitteluratkaisuja ja alentamaan asianajokustannuksia, mikä lisää sijoittajien saamia korvauksia.
4. Yhteisöillä on usein jonkin verran kokemusta, mikä auttaa tapauksen oikeudenkäyntistrategian suunnittelussa tai sovitteluratkaisun neuvottelemisessa.
5. Kanteet ovat osoittautuneet tärkeäksi oikeussuojakeinoksi, kun yhteisösijoittajat haluavat saada aikaan merkittäviä muutoksia yrityksen hallinnossa. Tällaisia muutoksia ovat muun muassa seuraavat:
- Yrityksen hallitus on valittava vuosittain, ja sen jäsenten on oltava itsenäisiä.
- Hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan virat on pidettävä erillään.
- Kahden kolmasosan hallituksen jäsenistä on oltava itsenäisiä.
- Yrityksen on tiedotettava julkisuuteen välittömästi, jos yrityksen johtoon tai hallitukseen kuuluva henkilö ostaa tai myy yrityksen osakkeita.
- Hallituksen jäsenten kaudet on rajoitettava.
- On rajoitettava sitä, kuinka monen hallituksen jäsen yksi henkilö voi olla.
- Osakkeiden “super-voting-luokat” on poistettava.
- Osakeoptioita on rajoitettava.
- Ulkopuolisia tilintarkastajia on kierrätettävä.
- Johtajien palkkioita on rajoitettava.
Miten yhteisöt voivat tulla mukaan?
Yhteisöjen omaisuudenhoitajien on valvottava aktiivisesti markkinoiden kehitystä. Tällä tavalla he voivat parhaiten suojella sijoituksiaan ja varmistaa, että menetetyistä varoista saadaan mahdollisimman suuret korvaukset. Koska tämä on kallista ja vie paljon aikaa, Schiffrin Barroway Topaz & Kessler, LLP tarjoaa seurantapalvelua ja auttaa yhteisöjä tunnistamaan tärkeitä markkinatapahtumia ja pohtii näiden kanssa, vaikuttavatko tapahtumat yhteisön sijoituksiin ja jos niin millä tavalla. Schiffrin Barroway Topaz & Kessler, LLP kertoo nostettujen ja mahdollisten kanteiden pääasiat ja arvioi lailliset oikeudet ja korvausmahdollisuudet. Palvelun avulla yhteisösijoittajat voivat tehokkaasti arvioida kaikki kanteet ja suojella omaisuuttaan ilman, että heidän liiketoimintansa kärsii. Palvelu on maksuton eikä se velvoita mihinkään. Schiffrin Barroway Topaz & Kessler, LLP käsittelee kaikki ryhmäkanteet niin, että kustannukset määräytyvät lopputuloksen mukaan. Toimistomme saa palkkion vain, jos voitamme jutun. Pennsylvanian lainsäädännön mukaan vastuu kaikista palkkioista ja kuluista on meillä lopputuloksesta riippumatta.
|